 |
|
|
|||
 |
|
||
|
27.05.2007 - 18:43
Emäntä oli opiskelijoiden kanssa töissä ratsiassa Vantaalla ja meikä pääsi mukaan. Kyllä oli kivaa! Poliisisetät rapsutteli ja opiskelijat myös. Ihmisten katseesta näki kunnioituksen... heh, ne luuli mua varmaan oikeaksi poliisikoiraksi. Nooh, niin ei asiat ole. Minä olen äitin tyttö. Toisaalta - kyllä minusta varmaan siihen(kin) hommaan olisi, jos niin haluttaisiin. (noh, noh koira - nyt taitaa tulla liikaa omakehua. t. emäntä)
Emäntä viihtyi muuten hyvin ratsiassa - se kuulemma keskittyi katselemaan poliisien työskentelyä. Oli kuulemma hyvät liikkeet. En oikein ymmärrä - mitä niissä nuorissa notkeissa lihaksikkaissa poliisisetissä on katselemista...? Mutta tässä kuitenkin kaksi kaunista, minä ja Jaguar.  terveisin Sira the mali 16.05.2007 - 10:26
"Kun kerran aloitettiin, niin tehdään sitten kunnolla" on malinoisin motto. Ja viime torstaina mentiin sitten Lohjalle BH-kokeeseen eli ensimmäiseen kokeeseen, joka vaaditaan, jotta pääsee niihin oikeisiin palveluskoirakisoihin. Käyttäytymiskoe. Ei ole meikäläiselle vaikea, minähän käyttäydyn hyvin koko ajan.
Nooh... ihan tavallista kotikäyttäytymistä ei tässä kokeessa kuitenkaan mitata, vasta kaupunkiosuudessa enemmänkin suhtautumista tavallisiin asioihin, ensin oli kuitenkin tottelevaisuuskoe koulutuskentällä. Ja voitte arvata, millä kilpailunumerolla meikä taas joutui kehiin... No, ykkönen tietenkin! Emäntää jännitti, kun se olisi halunnut nähdä jonkun toisen tekevän seuraamiskaavion ennen meitä, mutta mitäs: onhan tätä harjoiteltu - olisi vaan luottanut meikäläisen taitoihin. Kaikki meni ihan loistavasti. Ja tuomarin sanat oli mannaa emännän korville, minä tietenkin tiesin jo etukäteen, että HYVÄKSYTTY tottelevaisuusosio. Ei se kaikille ollut kuitenkaan itsestään selvää.. meikäläisen kilpailuparikin diskattiin heti kättelyssä.  BH TK1 Harmaahurstin Dania eli minä siis ihan itse! Sitten siirryttiin kaupunkiosuuteen ja meikä tietty sielläkin ensimmäisenä (kuva on palkintojen jaosta kaupunkiosuuden jälkeen). Helppo homma se kaupunkiosuus - ensinnäkin näin aitona espoolaisena kaupunkilaiskoirana voi kyseenalaistaa, että voiko Lohjalla edes järjestää kaupunkiosuutta - kaupunkia nähnytkään koko paikka. Jos nyt vaikka Espooseen verrataan. Mutta siitä ei tainnut tässä olla kyse kuitenkaan... Mutta juu, olihan siellä kaikenlaista keksitty koirien varalle, esim. vastaan tuli auto, joka pysähtyi kohdallamme ja kyseli tietä aikuisten juomakauppaan... kaikkia nauratti, kun kuulemma koiraihmiset on niin kiinnostuneita aina siitä kaupasta. Mutta sen kaupan tarve on helposti selitetty, koirakin sen tietää - treenatessa tulee jano. Niinkuin minullekin, mutta taidan vaan itse juoda eri nestettä? No, oli rullaluistelijaa ja vaikka mitä vauvanvaunun työntelijää, koiraa ja muuta, mutta minä olen ihan ammattilainen näissä, joten kaikki hyvin. Sidottiin minut tolppaankin ja emäntä lähti nurkan taakse ja silloin siitä ohi käveli yksi sakemanni. Tätä emäntä kuulemma jännitti eniten etukäteen, mutta ei olisi tarvinnut. Minua kiinnosti vaan se, mihin emäntä meni - kaula pitkällä yritin sinnepäin tähystellä. Ihan sama vaikka olisi edestä marssinut pienten vihreiden miesten armeija - en olisi huomannut. No, orava ehkä olisi ollut aika paha... niitä on kiva jahdata. Onneksi kuitenkin pysyi noi orkut pois tuon ajan. Ei siinä mitään - näin on sitten ihan oikeasti ura oikeana palveluskoirana avattu. Tästä se lähtee. terveisin Sira the mali 08.05.2007 - 21:56
Olin viime lauantaina emännän kanssa Porvoossa tottelevaisuuskokeissa - ei, ei kilpailtu numerolla 1 tai 2, vaan nyt oli kilpailunumero ihan sieltä toisesta päästä eli alokasluokan viimeisenä koirana kehässä kilpailunumerolla 40.
Emäntä lähti aika aikaisin jo sinnepäin ajelemaan, sitä taas jännitti. Navigaattorikin temppuili ja ajatti meitä pitkin Porvoota. Olisi vaan emäntä uskonut kilpailujärjestäjien lähettämään karttaan, mutta ei: piti kokeilla uutta laitetta. Minä kyllä olen sitä mieltä, että ei se ylimääräinen ajelu ollut navigaattorin vika, vaan sen käyttäjän, mutta en viitti väitellä. Ja eihän siinä mitään - kivahan se on kesäisessä Porvoossa pörrätä. Ehdittiin kuitenkin hyvin paikalle ja olikin mukavahenkinen meininki siellä. Tapasin tutun koiran - kuinka ollakaan, noutajan, samasta treeniryhmästä nimittäin, sieltä Purina Areenalta. Ei päästy painimaan, mutta moikattiin ja vaihdettiin koiraksi pari katsetta. Ihana mies, ei siinä mitään. Samassa paikallamakuuryhmässäkin oltiin, mutta ei vierekkäin. Mun vieressä oli sellainen valkoinen sienikoira, joka ei kyllä ollut itse syönyt liikaa sieniä, sillä se teki aika hyvän tuloksen. Paikallamakuu meni tosi hyvin - ei tullut kukaan haistelemaan meikäläistä, eikä muutenkaan kukaan lähtenyt liikkeelle. Koulutettuja koiria kaikki. Emäntää jännitti. Mutta minähän näytin sille jo viikolla treeneissä, että ei huolta, vaikka olisin kahden koiran välissä paikallamakuussa. Pysyn kyllä. Paitsi jos mua hässitään. Meikä teki varmaa työtä jälleen. Tuomari oli Harri Laisi ja pisteitä tuli 189. Sijoitus oli 2. Yksi border meni edelle, mutta minä kestän sen niinkuin malinois sen kestää. Jäihän niitä koiria kuitenkin 36 taaksekin.  Tämä oli kolmas ykköstulos ja tuli siis koulutustunnus TK1 ja siirto avoimeen luokkaan. Sitä nyt sitten treenataan, mutta kiirettä ei kuulemma ole osallistua kokeisiin. Vaikka kyllä minä jo heti sunnuntaina treeneissä näytin, että ei vaikeaa: näyttäisi toi avoimen luokan estehyppy ainakin aika helposti olevan hallussa. No - parempi olla liikaa kehumatta, ettei osu jalka joskus lautaan... Joo - emäntä osti kinuskikakun ja illalla kuoharipullo avattiin. Minähän en sitä juo, mutta toiset joivat. Ja olin niin hieno, viisas ja kaunis. Maksaa minulle annettiin ja se on kyllä hyvää. Kuivattuna, ei paistettuna. Sellaista täältä kotirintamalta nyt. Hyvää kevättä toivottelee Sira 22.04.2007 - 13:06
Joo - näin kävi, viikon päästä tehtiin uudestaan sama juttu, siis tottelevaisuuskoe. Meikäläiselle helppo homma, vaikka kyllä se meinasi siihen alkuun pysähtyä.
Yksi uroskoira ei pysynyt ollenkaan paikallamakuussa ja lähti meikäläisen peräpäätä haistelemaan, joo - tiedetään, tiedetään - juoksuhan mulla on tulossa lähitulevaisuudessa, mutta ei se ole mikään syy tulla meikäläistä nylkyttämään. Makasin siinä ja viheltelin itsekseni ja yritin olla niinkuin en olisikaan, mutta kun ei se ohjaaja saanut sitä jätkää pois mun niskasta, niin päätin lähteä emännän luo. Tuomari totesi, että pitkään kestin ja ei ollut meikäläisen syy, joten otettiin sitten uusiksi. Ja se oli sitten 10 points. Kyllähän mä tän jutun osaan, mutta miettikää itte, viittittekö maata vaan kylmän rauhallisesti paikoillaan, jos jätkä nuolee per...ttä. Ja ollaan niinku töissä, eikä vapaalla. Se on ihan eri juttu nimittäin. No juu, se homma eteni sitten hyvin, vaikka oli räntäsade ja kaikki. Tuli 190 pistettä, oltiin kisanumerolla 2 ja mentiin kärkeen.. Samassa luokassa oli 30 osallistujaa. Emäntä jännitti koko ajan ja niinhän siinä kävi, että pysyttiin ykkösenä loppuun asti. Seuraavaksi tullut sai 182 pistettä. Oli sen verran jännä tilanne, että mun oma väki - poika ja isäntäkin - tulivat sinne odottamaan palkintojenjakoa. Minä ne bongasin jo kaukaa ja aloin hyppiä ja iloita, emäntä siihen, että mikäs malille tuli... ja huomasi kanssa muun perheen. Minä ne haistoin jo kaukaa. Mun omat ihmiset. Joo - näin se lauantai kului meikäläisellä. Nyt pidetään koetouhuissa pieni tauko ja sitten vielä kokeillaan sitä kolmatta ykköstulosta. Sitten onkin edessä luokanvaihto. Mutta kirjoitellaan niistä sitten lisää.  tässä ollaan palkintojenjaossa - toi mies tuossa mun vieressä on tuomari, Ossi Harjula. Emäntä yrittää seistä selkä suorana, vaikka joku selkärankapullistuma vaivaa sitä kauheasti. Täytyy mun tolle emännällekin antaa 10 points, sairasvuoteelta kisoihin, hirveä lääkitys päällä. Mutta tällainen tiimi me ollaan - kaikki peliin.  täältä löytyy tulokset kokonaisuudessaan, luokassahan oli 30 koiraa: http://www.lemmikkipalstat.net/foorumit/Forum19/HTML/001544.html t. Sira the mali. 18.04.2007 - 00:21
Olin nimittäin viime sunnuntaina 15.4.07 ensimmäisen kerran oikeissa kisoissa - tottelevaisuussellaisissa. Lähettiin aamulla aikaisin ajamaan kohden Forssaa ja taisi tuota emäntää vähän jännittää. Mumisi siinä, että mihin ihmeeseen sitä on vanha nainen ittensä pistänyt ja ihan vapaaehtoisesti. No, paikanpäällä sitten haisteltiin hevosen tuoksua - minullehan se on tuttu tuoksu - mutta monelle kilpakumppanille ei ollut. Ne vaan kulki nenä maassa. Minä olen hepan peräpään tuotteeseen tottunut maneesitreeneissä, joten ei tuollainen maneesi mulle mikään hankala paikka ollut. Tai eihän se maneesi ollut, vaan kenttä siinä vieressä.
  Joo, sellainen sunnuntai meillä oli. Mitäs siinä - meikäläiselle ihan normaali juttu, mutta taisi tuo emäntä olla aika tyytyväinen. Sanoi, että tämä "vanhan naisen leikkikalu" pelittää oikein hyvin. Minuakohan se tarkoitti? Kehui kyllä minua, että olen hänen paras terapiansa ikinä. Joopa joo: leikkikalu ja terapiaväline. Nooh - hyvästä malista on moneksi. Terveisiä ja kevättä kaikille, t. Sira the mali  10.03.2007 - 12:44
Meni vähän aikaa tuosta edellisestä kirjoituksesta, mutta emäntä perustelee kiireillään. Tekosyy, sanon minä. Vaikka kai toi emäntä ihan oikeasti on jotain saanut aikaiseksi. Väitöskirjasta puhuu. Mikä lie sitten. Ei se mun kanssa kuitenkaan väittele. Kun ei tarvi, minä tottelen emäntää niin mielelläni ja puolikkaisesta sanastakin.
Mutta kyllä mulla aika kuluu oikein hyvin, vaikka emännällä olisi kiireitä. Nukun sitten pojan kanssa. Poika ei oikein tykkää, kun nukkuessani ihan vahingossa vähän työnnän ja poika putoaa lattialle. Seinästä on niin kiva ponnistaa jaloilla.  Onhan me kuitenkin ehditty treenata 4 kertaa viikossa. Yhdet hakutreenit ja kolme tottistreeniä: sunnuntai-illan maneesitreenit jatkuu Achimin kanssa ja sen lisäksi maanantaisin ollaan Purina-areenalla noutajien omatoimiryhmässä ja vielä Lohjalla tottistreenit loppuviikosta. Niiiiin, voitteko kuvitella: noutajien tottelevaisuusryhmässä mali! En sitä meinannut itsekään ensin ymmärtää, kun kuulin emännän puhuvan asiasta. Eipä silti, ei ne noutajat mitään roturasisteja ole, ihan hyvin ovat mut ottaneet joukkoonsa. Ja minähän olen niin maailmankansalainen, että ei mua haittaa, mikä koira siinä vieressä treenaa, kun eihän ne mun kavereita ole. Hallissa ei leikitä. Olen minä yhden uuden jutun oppinut. Kuljetan tavaroita henkilöltä toiselle oikein mielelläni. Isäntä antaa mulle kännykän ja pyytää viemään emännälle ja minähän vien, emäntä antaa mulle vaikka lehden ja pyytää viemään isännälle ja minähän vien. Isäntä antaa mulle limupullon ja pyytää viemään pojalle ja minähän vien. Poika antaa mulle karkkirasian ja pyytää viemään emännälle ja minähän vien - tosin karkki on kyllä mun intohimo ja mieli tekisi popsaista, mutta en ota, en ota - olen töissä. Joskus isäntä antaa mulle kylmän tölkkijuoman jääkaapista ja pyytää viemään emännälle ja minähän vien. Emäntä sanoo minua silloin oluennoutajaksi, jonka kuuluukin treenata noutajien ryhmässä, mitähän se oikein tarkoittaa tuolla? Tottiksessa olen kehittynyt kovasti - onko se enää mahdollistakaan, kun omasta mielestäni olen jo niin hyvä? No, joka tapauksessa, treenataan kaikkea mahdollista ja nyt on kuulemma noutokin hallussa - näin emännän sanoin sanottuna. Olikin hänellä aika erikoinen tapa opettaa toi nouto - Achim sen neuvoi - että aloitettiin niinkuin siitä lopusta ensin. Ja kun se oli kunnossa, niin otettiin alku mukaan. Ja siinä se olikin.  Eteenmenon harjoittelu on mun lempijuttuni - voi että on ihanaa lähteä sinne täysillä menemään. Tähänkin on toi emäntä kehitellyt jutun, jolla juksaa mua joka kerta... hokee hiljaa, että missä pallo, missä pallo ja aina minä menen siihen halpaan, että se on siellä edessä. Kuten on ollutkin, ja niinpä täysillä sinnne... katso kuva tuossa alhaalla. Tämä tehtiin kotipihalla, mutta taas meikä meni siihen halpaan...  Joo - tällaista tää on tää malin elo. Kissat mua vielä kiusaa, niinkuin aikaisemminkin. En ole niistä vielä yhtään syönyt, vaikka kasvattaja arveli, että parissa vuodessa ne on kaikki mun mahassa. Mutta enhän mä viitti, mun kavereita. Parempi pitäytyä vaan koiranruuassa. Isäntä sanoo, että mä olen lälly. No, kai se sitä sitten on - tai hei: viisauttahan se on. Kissankarvat voi tukkia suoliston.  Tällaista täältä Espoosta nyt tältä erää. Kirjoittelen lisää, kun taas ehdin. Hyvää kevättä, t. Sira the mali 20.10.2006 - 22:28
 kuvateksti: Lähetys Marsiin menossa... Vähintäin kohta alkaa meikäläinen jo lähettämään viestiä joka paikkaan. Olkoon sitten vaikka Mars ja pienet vihreät miehet. Jos ne voi mua auttaa. Kun ei pääse kunnolla energiaa poistamaan ja irroittelemaan. Ei meinaa toi jalka parantua. Vähän tässä emännän kanssa taistelen narupallosta, mutta kovin en perään pääse juoksemaan. Kun kukaan ei heitä, ei heitä, ei heitä, ei heitä... 15.10.2006 - 22:37
 Kuvateksti: Ai, ai pipi. Ja kissakin nauraa tuossa vieressä. Noloa. Juoksin innoissani narupallon perässä ja aina silloin kun juoksen, niin enpä juuri ympärille tai eteenkään katsele ja kuis kävi? Johonkin ton jalan onnistuin telomaan ja jalasta lähti pieni palanen. Tikata sitä ei voinut, joten sitä hoidetaan nyt huuhtoen ja antibiootilla. Ja voi karsea minkä värisen sidoksen sain. Siis oikeesti, ei mali voi pitää vaaleanpunaista! Ei voi, ei voi... ja siksi yritän poistaa sitä. Mutta tuli uhkaus, että se on pönttö päässä, jos vielä kaivelen jalkaa. Taidan jättää - tai en vielä tiedä. Emäntä ihmetteli mun kipukynnystä. Mitä kipukynnystä? En minä kipua tunne, kun on kivaa treeniä ja niinpä tämäkin vamma huomattiin ensimmäisenä emännän vaatteista!!! Hyppelin tuomaan emäntää vasten sitä ihanaa narupalloa ja siinä sitten emäntä huomasi, että jostain tulee verta ja aika kovasti. No - minustahan se tuli! Tänään illalla menin kuitenkin treeneihin. Jalka on suojattu pöpöiltä ja ei tollaset rätit mun menoa hidasta ollenkaan (paitsi se häpeä, kun toi on punainen). Pikkasen löysemmin otettiin, mutta kaksi kierrosta tottista menin kuitenkin. Tuli kouluttaja-Achimilta kehuja. Ensin se kyllä vähän nauroi mun tupolle, mutta meikä näytti, että olen jotain taas oppinut. Otettiin muuten ekan kerran A-este ja siitäkin toi iso mies sanoi, että ei tuota mulle mitään ongelmia, että menen kuin vanha tekijä. Luuli, että ollaan "salaa" harjoiteltu jossain. Ei olla, mutta mä olenkin niin taitava. Svante oli mukana treeneissä taas. Mutta se on sellainen pöhkö-pantte-fantte, että ei se kiipeile mitään esteitä. Kunhan juoksee ympyrää - se on sitä näyttelykoiran treenaamista se. Mutta mä ymmärrän sitä. Ei ruotsalaiselta voi enempää vaatia. Kuvateksti: Mökötin päivällä hetken sohvan alla. Ärsytti toi punainen väri tossa jalassa. Mutta kun pizzamies tuli ja sain oman palan pizzaa, niin unohtui kaikki ikävä.  t. Sira, loukkaantunut mali 14.10.2006 - 21:39
... lähdettiin tänään taas ostoksille emännän kanssa. Minä innoissani autoon, sillä puhetta oli mun lempipaikassa käynnistä - eläintarvikekaupasta (minä aina kuulen sen, että eläinruokakauppa, vaikka tarvike se taitaa olla). Ihana paikka, kun syötävää on nenän edessä mitä erilaisemmissa astioissa ja erilaisia makuja. Emäntä ei ymmärrä hyvän päälle, kun yrittää vetää mua pois astioista. Se ihminen siellä kaupassa on kiva, sillä se ymmärtää koiraa ja ei tartte maksaa niistä muutamasta, jotka ohikulkiessani nappasen suuhuni. Oli siellä kaupassa muitakin koiria, sellaisia trasselituppoja, mutta meikä ei niistä välitä. Kierrettiin hyllyjen välissä ja löytyihän se Svanten ruokapussi sieltä. No, tietysti löytyi, onhan se ostettu sieltä tähänkin asti.
Sitten tapahtui jotain ihan ihmeellistä. Mun pään läpi vedettiin vaate! Siis punainen ja musta väriltään oli se vaate - Hurtta. Jotain puhuivat lihasten lämpimänä pitämisestä talven treenien välillä. Mutta hei... ei mali käytä kuteita. Nyt multa meni se viimeinenkin uskottavuus. Kesällä ostetun timanttipannan mä vielä kestin jotenkin, mutta nyt tuntuu, että tulee liikaa seurakoiramaisia ulottuvuuksia. Kattokaa nyt itse ja ihmetelkää. Toisaalta - kun kotona kokeilin uudelleen vaatetta, niin eipä toi menoa haitannut - hyvin silläkin narupallon perään pääsee.  Sain minä luunkin sieltä kaupasta ja ostettiin pellavasiemenöljyä. Sitä sitten saadaan jatkossa ruuan joukossa. Svantelle se on tarkoitettu - häh, näyttelykoiran höpötyksiä, mutta mulla on sellainen aavistus, että taitaa munkin ruokakuppiin lorahtaa jatkossa. No - mali kestää sen mitä kultsukin. Se on varma. Jatkettiin matkaa autolla ja otettiin treeninä vielä kävelyä Myyrmannin pysäköintitalossa. Ei muuten pelottanut yhtään - ihan menin kuin vanha tekijä, vaikka kerta oli ensimmäinen. Autoja tuli ja meni, mutta meikä vaan dallaili iloisesti. Yllättäen sain nenääni tutun vainun. Pää nousi ja ihana haju täytti aistini - isäntä, tyttö ja poika käveli vastaan. Voi sitä riemua. Yllättivät minut täysin - miten ne tänne osasi tulla? Jotain puhuivat syömään menosta. Kiva päivä - taas jotain ihan uutta. Ai niin - illalla haravoitiin pihaa ja kerättiin puusta pudonneita omenanraatoja pois. Karseasti noi kiljui, kun meikä vähän suti roskakasoissa. Että levitin sen mitä olivat haravoineet. Höh - kunhan sukeltelin. Emäntä oli muuten tyytyväinen tämän päivän omiin tottistreeneihin. Taisi mennä estehomma ihan hyvin. Seuraaminen, istu, maahan - oi jestas, ne mä jo osaan vaikka unissani. Vanha juttu. Eikä toi hyppykään paha ole. Ihan ok. t. Sira 08.10.2006 - 23:10
... kasvattajani on tullut viimein järkiinsä ja ostanut kunnon koiran - nimittäin mäyräkoiran. Minä pidän niistä, minunkin kaverina on mäyris Tiuhti, joka on kiva koira. Ikääkin jo 14 vuotta - aika mainio mummo se kyllä on. Kellistyy selälleen aina kun joku vieras tulee - haluaa nimittäin rapsutusta. Rapsutusta minäkin haluan, kun vieraita tulee, mutta esitän sen hiukan eri tavalla. Luultavasti meidän tavoissa on joku ratkaiseva ero, sillä minä en vierailta ihan heti rapsutuksia saa, enempi ne vissiin pelkää, mutta kiltti minä olen. Vaikka hypin ja haukun, kun ovikello soi. Pitäiskö alkaa noudattaa Tiuhtin tapaa - selälleen vaan? Silloin viimeistään menetän maineeni hurjana malina.
t. Sira, ja onnea kk mäyris Leeville sinne Rian kotiin. |
Kirjoittaja
Nimi Kaarina Pirilä ( www ) Kuvaus tämä blogi kertoo työlinjaisen malinoisnartun, Siran, elämästä: koulutuksesta, kokeista ja muustakin  |
||